Esittely
MIKKO LYHYESTI:
- 31 vuotta
- naimisissa, yksi lapsi
- Kansanedustajan avustaja
- sosionomi (AMK), viimeistelen yhteiskuntatieteiden opintoja
POLIITTINEN KOKEMUS
Työskentelen tällä hetkellä valtiovarainvaliokunnan jäsenen Kirsi Ojansuun eduskunta-avustajana. Ennen nykyistä työtäni olin Vihreiden palveluksessa piirityöntekijänä. Olen ollut myös mukana vihreiden toiminnassa kunnallisella tasolla ja toiminut mm. Vantaan kaupunginhallituksen varajäsenenä. Lisäksi olen osallistunut aktiivisesti opiskelijajärjestöjen toimintaan niin yliopistolla kuin ammattikorkeakoulussakin.
TYÖKOKEMUS
Ennen politiikan parissa työskentelyä toimin erilaisissa sosiaalialan tehtävissä. Työskentelin päihdeongelmaisten nuorten parissa mm. erityisnuorisotyönohjaajana sekä lastensuojelulaitosten työntekijänä. Sain olla myös mukana käynnistämässä uutta nuorten huumehoitoyksikköä. Opiskeluaikana olin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan pääsihteerinä.
KOULUTUS
Ensimmäisen tutkintoni suoritin Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Sosionomi-opinnoissa suuntauduin lasten ja nuorten kanssa tehtävään työhön sekä päihde- ja mielenterveystyöhön. Muutaman vuoden työskentelyn jälkeen lähdin jatkamaan opintoja yliopistoon. Helsingin yliopistossa olen opiskellut politiikan tutkimusta sekä sosiaali- ja ympäristöpolitiikkaa. Tällä hetkellä viimeistelen opintoja Kuopion yliopiston sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon maisteriohjelmassa. Valmistun yhteiskuntatieteiden maisteriksi ensi vuoden aikana.





